Anne-Mari Jussila istuu

Anne-Mari Jussila

apulaispormestari, Tampere
valtuutettu, Pirkanmaan hyvinvointialue

Toimin kolmatta kautta (2025-2029) Tampereen kaupunginvaltuutettuna (kok.) ja toimin Tampereen kaupungin sivistyspalveluiden apulaispormestarina ja istun kaupunginhallituksen pöydän ympärillä. Olen Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän 2. puheenjohtaja.

Olen myös Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu (2022–) ja toimin tarkastuslautakunnan  puheenjohtajana. 

Työskentelen Kalevan lukion rehtorina Tampereella, mutta tällä hetkellä toimivapaalla. Toistaiseksi pisimmän työrupeaman urallani olen tehnyt UKK-instituutissa mm. varajohtajana. Olen  ollut laajasti mukana erityisesti liikunnan ja urheilun sekä terveysjärjestöjen hallitustyöskentelyssä, mutta olen joutunut luopumaan apulaispormestarin tehtävien takia näistä tehtävistä toistaiseksi. 

Ammatillisen minäni lisäksi olen perheenäiti. Perheeseeni kuuluu kolme lasta; Isla, Niklas ja Aleksi. Lasten isä ja rakas mieheni Kari Jussila menehtyi joulukuussa 2024 aivosyöpään (Lue juttu).

Perheemme on kokenut viime aikoina kovia ja surutyö on vielä kesken. Karin pitkä sairausvaihe ja sen aikainen psykososiaalinen tuki ammattilaisilta sekä lähipiiriltä kuitenkin valmisti meitä kohtaamaan vääjäämättömän kuoleman. Nyt koen, että tavallisen arjen jatkaminen haasteellisessa elämänvaiheessa antaa sekä minulle että lapsilleni voimaa. Työt, koulut, armeija ja harrastukset, kuten luottamustehtävät jatkuvat. Toki yritämme kiinnittää huomiota myös voimavarojemme riittävyyteen ja hidastaa välillä elämää, jotta surutyölle jää aikaa ja tilaa. Elämä kuitenkin jatkuu. 

Työkokemus

Apulaispormestari, sivistyspalvelut, Tampereen kaupunki 2025-
Kalevan lukio: rehtori 2023–, apulaisrehtori 2021–2023 (toimivapaalla)
UKK-Instituutti: hallinto- ja kehittämisjohtaja 2019–2021, koulutus- ja kehittämisjohtaja 2013–2019
Tampereen Urheilulääkäriasema: hankepäällikkö 2010–2012
Tamhockey Oy (Liiga-Tappara): toiminnanjohtaja Tamspirit – liikunta ja- hyvinvointipalveluja yrityksille -konseptissa 2005–2009
Tampereen kaupunki: liikunnan ja terveystiedon aineenopettaja 2009–2010, 2001–2005

Koulutus

Tampereen yliopisto: jatko-opiskelija, Lääketieteen yksikkö (Lasten ja nuorten liikkumisen lisääminen ja istumisen vähentäminen) – 3/4 vertaisarvioituja artikkelia valmiina 2016–
Jyväskylän yliopisto: liikuntatieteiden maisteri (liikuntapedagogiikka) 1996–2001
Sammon lukio: ylioppilas 1994–1996

Luottamustehtävät

Tampereen Kaupungin sivistyspalvelualueiden apulaispormestari (varhaiskasvatus, perusopetus, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut 2025-)
⁠Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtajiston jäsen 2021- (Ryhmyrinä v. 2023-25)
Seutuhallituksen jäsen 2023–2024, 2025-
Pirkanmaan aluevaltuutettu 2025-
Pirkanmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan pj. 2025-
Tampereen kaupunginvaltuutettu 2017 – 2021, 2021–2025, 2025-
Pirkanmaan hyvinvointialueen konsernijaoston jäsen 2024–2025
Pirkanmaan hyvinvointialueen varavaltuutettu 2022–2025
Pirkanmaan hyvinvointialueen Hyvinvointi-, yhteistyö- ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan (hyva) jäsen 
2022–2025
Tampereen kaupunginhallituksen jäsen, kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja 2023-2025

Tampereen kaupungin edustaja THL:n Terve Kunta -verkostossa 2020–2025
Pirkanmaan maakuntavaltuutettu 2017–2025
Sentteri Oy:n hallituksen jäsen 2012–2025
Tappara ry:n johtokunnan jäsen 2010–2025
Tampereen Urheiluakatemian hallintoryhmän jäsen 2019–2025
Tampereen Lastenklinikan tuki ry:n hallituksen jäsen 2021-2025
Pirkanmaan Hoitokodin valtuuskunnan jäsen 2020–, väliaikaisen hallituksen jäsen syksyllä 2022–
Pirkanmaan syöpäyhdistyksen puheenjohtaja 2017–2023
Tampereen seudun liikunnan ja terveystiedon opettajien puheenjohtaja 2020–2023
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston jäsen 2021–2022
Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen 2018–2021
Kokoomus Tampereen aluejärjestön hallituksen ja työvaliokunnan jäsen 2020–2021
Särkänniemi Oy:n hallituksen jäsen 2019–2021
Kalevan lukion johtokunnan jäsen 2017–2021
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen ja varapuheenjohtaja vuodesta 2018 alkaen (oman ryhmän vastuujäsen)
Sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsen (oman ryhmän vastuujäsen) 2017–2021
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston varajäsen 2019–2020
Pakolaisnuorten tuki ry:n johtokunnan jäsen 2018–2019
Pirkanmaan syöpäyhdistyksen hallituksen varajäsen 2014–2017
Vierumäen urheiluopiston (SUK, Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiö) hallituksen jäsen 2015–2017
Taitoluistelun MM Helsinki 2017 -kilpailujen järjestelytoimikunnan jäsenyys 2015–2017
VALO ry:n (Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio) hallituksen jäsen 2014–2016
Suomen Taitoluisteluliiton hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja 2009– 2016
Tapparan Taitoluistelijoiden puheenjohtaja 2001–2005, 2006–2014

Scroll to Top