Nyt ratkaistaan se, miten alueemme asukkaiden sosiaaliterveys ja pelastustoimen palvelut tulevaisuudessa toimivat. Äänestä Pirkanmaan hyvinvointialuevaaleissa!

Olen ehdolla tammikuun hyvinvointialuevaaleissa, koska tuntuu tärkeältä vaikuttaa historiallisen sote-uudistuksen järkiperäiseen toteutukseen sen alkumetreistä alkaen. Uudistuksen tavoitteena tulee olla palvelujen saavutettavuus, hoidon ja palveluiden laadukkuus sekä ihmisläheisyys ja sote- ja pelastustoiminnan taloudellinen kestävyys. Tammikuussa valittavien päättäjien on varmistettava palveluiden, henkilöstön, sopimusten, tiedon ja omaisuuden sujuva siirto.

Omaan monipuolista työ- ja luottamushenkilökokemusta terveydenedistämisen puolelta ja haluan, että palveluiden painopistettä on siirrettävä korjaavista toimista hyvissä ajoin annettuun tukeen, tärkeää hoitotyötä unohtamatta. Toimin viime valtuustokaudella Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtajana, jolloin pääsin tutustumaan monelta eri kantilta katsottuna myös sote-asioiden poliittiseen valmisteluun.  Koen, että sote-asiat ovat erityisosaamisaluettani, joten asiantuntemuksestani ja kokemuksestani on hyötyä myös Suomen suurimman hyvinvointialueen rakentamisessa.

Hyvinvointialuevaalien teemani ovat:

Toimivat lähi- ja etäpalvelut

Aito ja monipuolinen yhteistyö

Vastuullinen taloudenpito ja johtaminen

Lue teemoistani tarkemmin!

Kaikki yllä mainitut asiat saadaan Tampereella ja ennen kaikkea koko Pirkanmaalla toteutumaan ja onnistumaan, kun sydän on oikealla ja käytämme maalaisjärkeä päätöksenteossa.

Numeroni vaaleissa on 244. 

Lue lisää Kokoomuksen aluevaalitavoitteista. 

Ennakkoäänestys järjestetään 12-18.1.2022 ja virallinen hyvinvointialuevaalipäivä on 23.1.2022.

Some.

Vieritä ylös